Olen ollut tiistaista asti yksin kotona kun muu perhe lähti viikoksi Lappiin. Olen ehtinyt miettimään asioita kun ympärillä ei pyöri jatkuva härdelli. Olen punninnut elämääni ja siihen kuuluvia henkilöitä. Olen todennut, että minulla on edelleen todella paljon kavereita mutta vain muutama hyvä ystävä kenelle voin kertoa elämässäni pyörivät arimmatkin asiat. Olen ollut aina hyvin avoin itseäni koskevissa asioissa mutta vain harvat oikeasti näkevät ja osaavat lukea rivien välistä mitä tunnen ja käyn läpi. Ja he ovat heitä joita asiat oikeasti kiinnostavat.
Kun kävimme lapsettomuushoidoissa ja koimme suuria tunnemyrskyjä, erottui jyvät akanoista. Siis kaverit ja ystävät. Lapsettomuushoidot kestivät kahdeksan pitkää vuotta ja vain harvat ystävät ja kaverit jaksoivat seistä rinnallamme niin kauan. Myönnän, en ollut itsekään se parhain ystävä niinä aikoina mutta elämämme oli yhtä vuoristorataa. Todella vaikeaa. Mutta ne ajat ovat takana ja edessä on uusia haasteita.
Ystävyyttä ei voi mitata. Se ei katso kuinka pitkään on tunnettu tai kuinka useasti on tekemisissä. Mielestäni parasta ystävyyttä on se kun sinulla on joku kenen kanssa viihdyt, kenelle voit kertoa mitä vaan, koska vaan, sukupuoleen katsomatta. Olen onnellinen sanoessani että minulla on muutama tällainen tosi ystävä. En tiedä mitä tekisin ilman heitä.
PS: Erityisen kiitoksen haluan lähettää uusimmalle ystävälleni. Kunpa jokaisella olisi joku joka ymmärtää toista näin hyvin. Kiitos. Olet tärkeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti